Lakeuden Vartijoiden Sveitsin-matka 2008
MATKAKERTOMUS
Kesä-heinäkuun vaihteessa lippukunnan 12-henkinen ryhmä vietti viikon upeissa alppimaisemissa Kanderstegin kylässä ja sen ympäristössä. Useimmille matka oli jo toinen kerta, ensikertalaisina mukana olivat Antti ja Liisa, sekä Delfiineistä Kurre, Sohvi ja Make.
Asustimme kansainvälisessä partiokeskuksessa, jonka virallinen nimi on Kandersteg International Scout Center, KISC. Keskus sijaitsee kauniissa lumihuippuisten Alppien ympäröimässä Kanderstegin kylässä, joka sijaitsee n. 60 km etelään Bernistä.
Keskuksessa voi yöpyä joko teltoissa tai sisätiloissa. Me asuimme päärakennuksessa kahdessa huoneessa. Delfiinit saivat Romanian huoneen ja loput yhdeksän pitivät majaa Japanin huoneessa kerrossängyissä nukkuen. Partiolaisia on läpi vuoden eri puolilta maailmaa ja niinpä voidaan sanoa, että siellä on jatkuva Mini-Jamboree. Mielenkiintoista oli nähdä eri kansallisuuksien partioasuja. Muista erottuivat skottilaisten perinteiset ruutuhameet eli kiltit. Niitä pitivät niin pojat kuin tytötkin sekä miehet ja naiset. Huivi on kaikkien partioasujen yhteinen osa. Huivien ja merkkien vaihto on suosittua partiolaisten kesken. Minullakin oli mennessä Lakeuden Vartijoiden sinivalkoinen huivi, mutta palatessa punainen huivi. Valitettavasti jäi selvittämättä, mistä maasta huivin vaihtanut poika oli.
Heti ensimmäisenä leiripäivänä saimme varsinaisen vaeltajan ”tulikasteen”, kun nousimme 2562 m korkeudessa olevalle Fründenhüttenille. Lähdimme matkaan heti aamiaisen jälkeen. Kävelimme läpi kauniin Kanderstegin kylän hissiasemalle. Nousimme mukavasti ylös maisemia ihaillen. Nousu oli lyhyt mutta jyrkkä. Mielellään piti tangosta kiinni. Ylhäällä odottivat tasaisemmat maisemat. Sitten seurasi vaivatonta vaellusta läpi alppiniityn auringon paistaessa. Lehmät laidunsivat kahta puolta kulkijoista välittämättä. Jokaisella lehmällä oli kello kaulassa. Kellojen kalkatus tuli viikon aikana hyvinkin tutuksi. Huoneemme ikkunasta saatoimme sekä nähdä että kuulla vuohien käyskentelevän vuoren rinteellä. Hienosti maalatut kellot näyttivät olevan useiden myymälöiden hyllyillä turisteja odottelemassa.
Saavuimme Oeschinensee-järvelle. Järvi on muodoltaan lähes pyöreä ja sinivihreä vesi kimmelsi kuin kattilassa. Varsinainen nousu vuorelle alkoi. Kapea polku nousi korkeammalle ja korkeammalle. Puut ja pensaat loppuivat ja avoimet rinteet olivat edessä. Väistämättä askel alkoi käydä lyhyemmäksi. Jossakin vaiheessa ilman oheneminen tuntui kuin alkavana päänsärkynä, mutta nopeasti siihen tottui. Mutta maisemat olivat vertaansa vailla. Heinäkuun alku on kuulemma parasta alppikukkien aikaa. Punaiset alppiruusut, siniset katkerot, valkoiset vuokot ja monet muut tutut ja tuntemattomat kukat värittivät rinteitä lähes ylös saakka.
Pari runsasvetistä vuoriputousta piti ylittää. Onnistuimme pääsemään yli kuivin kengin. Loppumatka oli tosi jyrkkää ja kivistä. Köydet, vaijerit ja osin hakatut askelmat olivat vaeltajan apuna. Lopulta perille pääsy tuntui lähes uroteolta. Vaan emmepä silloin vielä tienneet alastulon ”ihanuudesta”. Ruoka ja kahvi maistuivat päästyämme istahtamaan majalle. Tapasimme siellä erään suomalaispartiolaisen, joka kuului partiokeskuksen henkilökuntaan. Lähes kaikki työt partiokeskuksessa hoidetaan vapaaehtoisvoimin. Siinäpä hyvä vaihtoehto kesätyöpaikaksi!
Laskeutuminen alas alkoi hieman epävarmoissa merkeissä, sillä taivaalle alkoi kasaantua tummia pilviä. Vuoristossa sää vaihtuu helposti ja sen saimme todellakin kokea. Paluumatkalla saimme osaksemme vesisadetta, ukkosmyrkyn, auringonpaistetta ja jopa raekuuron. Ainakin pari kertaa kastuimme ja kuivuimme. Onneksi ei ollut kylmää. Vuoripurot, jotka jo kerran olimme ylittäneet, olivat taas edessä, mutta nyt vesi ryöppysi yli äyräittensä. Ylitys onnistui yhteisvoimin, mutta muutamat kengät kastuivat läpimäriksi. Jälkeenpäin kuulimme, että kyseisten purojen yli rakennettaisiin sillat pika puoliin. Missään vaiheessa matkaa ei mieleen tullut epäilystäkään etteikö alas laaksoon päästäisi. ”Aina valmiina”-asenteella vaelsimme. Tosin loppukilometreillä jalat alkoivat painaa itse kullakin ja seuraavana päivänä porraskävely sujui kankeasti. Unohtumaton päivä kaiken kaikkiaan!
Seuraavana päivänä ohjelmassa oli seikkailupuisto Adelbodenissa. Ryhmän hurjapäisimmät jäsenet kiisivät huimaa vauhtia kuivuneen joenuoman yli vaijereita pitkin edestakaisin, jonka jälkeen oli vuorossa vaijerikävelyä. Rohkeasti kaikki askelsivat toiselle puolelle. Viimeisenä seikkailijat tekivät harjoituslaskun sillalta köyden avulla. Tämän jälkeen opas kuljetti heidät oikealle vuorenrinteelle, josta kaikki laskeutuivat köysillä alas rotkoon. Sivusta seuraajat näpsivät innokkaasti kuvia turvallisesti maan tasalla pysyen. Rotkoon laskeutumisen aikana muut ”viettivät päivää Adelbodenissa ostoksia tehden ja päiväkahveista nauttien.
Matkamme päävaellus Gfelalpin alppimajalle alkoi seuraavana päivänä. Reput pakattuina lähdimme kapuamaan polkua ylöspäin vesisateen saattelemina. Onneksi sade taukosi matkan varrella mutta uusiakin kuuroja saimme niskaamme. Matka jatkui tasaista laaksoa pitkin ja aurinkokin näyttäytyi välillä. Matka taittui kuin huomaamatta rautaisen kuntomme ansiosta eikä vuoristotautikaan enää vaivannut, olimmehan jo harjoitelleet ”korkean paikan leirillä”. Loppumatkan kiipesimme ylös naavaisten puiden varjostamaa polkua pitkin, samaa polkua jota lehmät ja vuohet kuljetetaan ylös alppiniityille laiduntamaan kesän ajaksi. Päästyämme perille n. 1850 metrin korkeuteen majoittauduimme talon yläkertaan, emme siis päässeet tällä kertaa lehmälaitumen keskelle majaan nukkumaan. Vieri vieressä maaten makuupussien ja huopien alla kuulimme lehmien ja vuohien kellojen kalkatusta, varsinkin aamuyöstä, jolloin isäntä haki hoidokkinsa aamulypsylle. Auringonnousu Alppien takaa jäi tälläkin kertaa näkemättä pilvisen sään vuoksi. Talon omista antimista koostuvan aamiaisen jälkeen aloitimme alastulon. Muutama ryhmämme jäsen suoritti osan paluumatkasta autokyydillä, loput vaelsivat takaisin KISC:iin.
Illalla edelliskerran oppaamme Rene saapui vierailulle. Vietimme iltaa runsaiden fondue-patojen äärellä. Loppuhuipennuksena oleva ”mummo” padan pohjassa tuntui jopa maistuvan paremmalta kuin itse fondue! (mummo = padan pohjaan hieman kiinni palanut juusto)
Viimeisenä varsinaisena matkapäivänä osa ryhmästä lähti tutustumaan Berniin. Päivä kului rattoisasti ostoksia tehden ja paikallisia nähtävyyksiä katsellen. Viimeisetkin tuliaiset tuli hankittua ja Bernin karhu nähtyä. Muut viettivät päivän KISC:ssä ja Kanderstegin kylässä.
Kotimatkalle oli varattu viimeinen päivä. Matkan varrella kohtasimme sekä junan että lentokoneen myöhästymisiä ja loppujen lopuksi emme ehtineet Tampereen jatkolennolle vaan matkustimme lentoyhtiön tarjoamalla taksikyydillä. Matkalta tarttui mukaan linkkuveitsien ja suklaiden lisäksi runsaasti uusia ja erilaisia kokemuksia ja huikeita mieleenpainuvia maisemia ja upeaa kukkaloistoa. Ehkäpä taas neljän vuoden kuluttua olemme kapuamassa korkeille vuorille pilvien yläpuolelle…
Kertomuksen kirjoittivat
Tuula & Hanna
