Lakeudelta saaristoon
Pakkasten paukkuessa Lakeuden Vartijoiden johtajisto pohti tulevan kesän lippukuntaleiriä. Monien metsäleirien jälkeen ajatuksissa oli jotain erilaista. Vähitellen kohteeksi valikoitui Saaristomeren kansallispuisto. Siispä heinäkuun koittaessa linja-auton nokka käännettiin kohti Kasnäsia, josta matka jatkui vielä yhteysalus Auralla kohti Rosalan saarta. Majakka 2013-leiri saattoi alkaa!
Teltat ja pressut jätettiin kolon vintille, sillä majoituimme mökkeihin ”Peti ja Puuro”-nimisessä pienessä mökkikylässä. Maukkaat aamiaiset ja lounaat meille tarjosi Raili-emäntä. Päivälliset ja iltapalat kokkasimme itse. Saariston rehevä ja toisaalta karu luonto valloitti meidät heti. Edessämme eivät avautuneet tutut peltomaisemat vaan kimalteleva meri saarineen ja luotoineen.
Leiriohjelmaan sisältyi käynti Viikinkikeskuksessa ja Bengtskärin majakalla. Viikinkikeskuksessa saimme tutustua viikinkien elämään ja täyttää vatsamme makoisalla kuhakeitolla viikinkipäällikön talossa. Matka luodolle taittui kohtalaisessa merenkäynnissä M/S Minandralla läpi kesämökkiasutuksen kansoittaman saariston. Vähitellen sää muuttui sumuiseksi; saaret ja luodot katosivat näkyvistä. Vaikka alus oli katettu, monet meistä pysyttelivät avoimessa keulassa. Tuuli tuiversi, merivesi roiskui iholle, alus keinahteli eikä näkyvyyttä juuri ollut. Yksi jos toinenkin kaiveli repustaan lisää vaatetta ylle. Luultavasti tämä on saaristolaisille aivan arkipäivää, mutta meille maakravuille jo venematka itsessään oli elämys.
Yhtäkkiä edessämme kohosi uljas harmaagraniittinen 52 metrin korkeuteen kohoava Bengtskärin majakka. Päästäksemme tornin huipulle oli noustava 252 askelmaa ja viimeiseksi vielä jyrkät tikapuut. Eteen aukeava merinäköala oli huikea. Sumuinen sää tosin haittasi hieman näkyvyyttä.
Bengtskärin majakka sijaitsee Saaristomeren uloimmalla luodolla. Luoto ei ole mikään yhtenäinen kalliopaasi vaan pinnanmuodoltaan ja alueeltaan hyvin elävä niemineen ja lahtineen. Sileäksi hioutuneet eri tasoissa olevat kivimuodot houkuttelivat vastustamattomasti juoksemaan ja loikkimaan paadelta toiselle ja hyppimään lukuisten kallioaltaiden ylitse. Kasvillisuus ja pysyvä eläinkanta on niukkaa eikä puuvartisia kasveja ole lainkaan. Lintujen pesintäaikaan luodon kansoittavat muuttolinnut. Alueen yleisin pesimälintu on haahka.
Majakka valmistui käyttöön vuoden 1906 joulukuussa. Majakkarakennuksesta löytyy tornin lisäksi mm. majakanvartijoiden huoneet, konehuone, museo-osa ja kappeli. Rakennuksen kivet on louhittu samaiselta luodolta ja se on Pohjoismaiden korkein majakka. Jatkosodan aikana majakka sai kokea olemassaolonsa kohtalonhetket, kun neuvostoliittolaiset sotilaat pääsivät illan pimetessä yllättämään. Suomalaiset onnistuivat kuitenkin pitämään majakan itsellään. Nykyään majakka on Turun Yliopiston hallinnassa. Vuonna 1995 se avattiin yleisölle toimien matkailu-, kokous- ja tutkimuskäytössä. Majakassa toimii myös pieni hotelli. Jos mielit yöpyä luodolla ensi kesänä, on varaus tehtävä nyt.
Ohjelmaan kuului myös melonta. Oppaamme Benjaminin saavuttua paikalle kajakkeineen alkoi uteliaita leiriläisiä kerääntyä rantaan. Erinomaisen perehdytyksen jälkeen pääsimme vesille. Aluksi kajakki tuntui erittäin kiikkerältä menopeliltä ja oli keskityttävä pysymään tasapainossa. Loppumatkasta uskalsi jo katsella maisemia. Kaatumisilta ei kuitenkaan vältytty, sillä jokunen partiolainen otti merivesikylvyn melonnan lomassa. Aurinko paistoi ja suojaisessa lahdenpoukamassa vesi oli niin kirkasta, että näimme lahnojen uiskentelevan kajakkiemme välissä. Meri-ilmasto on kuitenkin arvaamaton ja pian melonnan jälkeen sumu laskeutui myös kotisaarellemme.
Upeiden kokemusten siivittämänä suosittelemme kaikille lähtemistä ”merta edemmäs kalaan”, kenties ensi kesänä suuntaamme vieläkin kauemmas…
muistelijoina Hanna ja Tuula
